sunnuntai 2. syyskuuta 2018

NE OVAT NYT SIINÄ! VÄLISEINIEN LOPULLISET PAIKAT





Aika vähän minua on tarvittu raksalla tässä pohjan ja rungon rakentamisessa, sillä runkosuunnitelmat ovat olleet niin selkeät. Ikkunan kokoja, räystäiden leveyksiä tai lattiakaivojen paikkoja olen toki käynyt katsomassa meille sopiviksi.
Viime viikolla oli mieluinen homma, kun varmistettiin ja mitattiin lopulliset väliseinien paikat. Sain vielä siirettyä muutamia lisäsenttejä poikani huoneeseen. Ehkäpä tällä viikolla ne väliseinien rungot alkavat nousta. Ihan superia! Huoneet hahmottuvat! Minusta on mukavaa olla mukana, kun suunnitellaan ja rakennetetaan meidän kotia. Onhan nuo päätökset aika lopullisia, mutta onneksi ei tarvi ihan yksin niitä pohtia, kun on hyviä ideoita tarjoavat rakentajat apuna.



Mitä meidän kotiin sitten tulee? :)
Kodissamme on kaksi makuuhuonetta, joiden väliin olen suunnitellut kaksi vaatehuonetta. Jostain kumman syystä suunnittelin omani pikkuisen isommaksi ;) Vaikka kahdeksaan kuukauteen en ole ostanut kuin yhden hupparin ja yhden mekon itselleni, on minulla vaatteita aivan lliikaa. Tuollaiset vaatehuoneet ovat meidän elämäntyyliin just passelit, sillä kumpikaan meistä ei ole pedantti tavaroiden järjestelemisessä. Vaatehuoneet antavat enemmän väljyyttä omalle persoonalleen ja huonoille tavoille kuin vaatekaapit :) En jaksa stressata liiallisesta siisteydestä. Olenkin aina sanonut, että meillä on aina pintasiistiä. Kukapa niissä komeroissa viettää aikaansa. 

Kodissamme on yksi vessa. Minusta se on aivan riittävä määrä kahden hengen perheeseen. Eiköhän me pärjätä.
Koska haen pienillä jutuilla energiaystävällisempää asumista, suunnittelin vessaamme aika ison ikkunan. Oikeastaan kaikki talomme pikkuikkunat ovat saman kokoisia, joita on khh:ssa, vessassa sekä saunassa. Näin ollen ei aina tarvitse sitä sähkölamppua sytyttää vaan voi myös nauttia aidosta luonnonvalosta.
Olenkin aikaisemmin kirjoittanut, että suunniteltaessa nipistin turhia neliöitä saunasta, suihkusta sekä kodinhoitohuoneesta. Vanhaan kotiimme verrattuna suurin muutos on juuri näissä tiloissa. Neliöt pienenivät puolella.

Koirakoti asettaa haasteita, sillä teemme koiran kanssa lähes päivittäin maastolenkkejä ja kotiin tulee kovinkin kurainen koira. En kuitenkaan halunnut erillistä pesupaikkaa vaan koiramme sai ihan oman oven suihkutilaan. Talon päädystä on käynti suihkuun khh:n kautta.

Loput asuinneliömme ovatkin sitten avointa tilaa, jonka matalampaan puoleen tulevat keittiökalusteet sekä ruokapöytä.

On kyllä mukava muuttaa. Onneksi tavarat on pakattu varastoomme selkeästi Ikean muuttolaatikoihin. Nyt on suunnitelmissa muuttaa ne kaikki kerralla uuden kodin saunaan, josta vähitellen tyhjennän tavaroita kotimme uusiin tiloihin. Kerran tavarat on jo karsittu, mutta näin saan vielä kertaalleen karsia kierrätettäväksi meille tarpeettomat tavarat.
Kun on vajaan vuoden pärjännyt pienellä vaate- ja tavaramäärällä, miksipäs ei myös jatkossa.

Vielä 3,5 kk muuttoon :) Jouluksi kotiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nikkaroi näppärästi istutuslaatikko

Meidän pihalla on jo hetken ollut pari istutuslaatikkoa. Toiseen istutan mansikan taimet ja toisen laatikon saa vallata yrtit. Tässä k...