lauantai 16. helmikuuta 2019

MITÄ KAIKKEA LÖYTYIKÄÄN? KEVÄTTÄ KOHDEN MENNÄÄN




Kävin edellispäivänä ja eilen metsässä kävelemässä. Kuinka kaksi vierekkäistä päivää voivatkaan olla niin erilaiset! Edellispäivänä kävelin ja eilen kahlasin. Edellispäivänä oli hankikanto ja eilen upottavaa suojalunta. Ajattelin ensimmäisen upottavan askeleen jälkeen kääntää suuntani takaisin tielle, mutta keväisen metsän tuoksut ja mukava keli houkuttelivat jatkamaan tarpomista. Koirakin tuntui olevan innokkaasti perillä keväisen metsän hajuista. Mitäpä sitä luovuttamaan pienten vastoinkäymisten takia, kun tämä upottaa-ei upota-upottaa-kävely on vain kevään merkki!


Kuu kiurusta kesään


Kevään voi tunnistaa monista muutoksista, joita tulee pikku hiljaa. Kun maapallon pohjoinen pallonpuolisko kallistuu aurinkoa kohden, meillä valon määrä lisääntyy pikku hiljaa. Meillä täällä etelässä kevään merkit ilmestyvät aikaisemmin kuin Suomen pohjoisosissa, mutta eiköhän toukokuussa kevät ole jo tuloillaan koko Suomessa. 

Hiihtoloma on yleensä se viikko, jolloin huomaan ensimmäiset kevään merkit. Onko se sitten juuri tuosta valon määrän lisääntymisestä vai aamupakkasista sekä päivän pluskeleistä? Aikaisemmin toimiessani opena kevään tulon huomasi aamuista. Hiihtoloman jälkeen töihin lähtö tapahtui jo valoisaan aikaan. Viikko teki ihmeitä. 

Bongailin eilen metsässä monta luonnon muutosta sitten paukkupakkasten. Kävellessäni hyvin hoidetun männikön läpi, jossa kasvoi harvakseltaan paksurunkoisia mäntyjä, huomasin jokaisen rungon juuresta pilkottavan varpuja. Siellä näkyi puolukan varsia, palleroporonjäkäliä sekä kanervia. Aivan kuin jokaisella männyllä olisi ollut kranssi rungon juuressa. 


Tämä kuva on tänään kuvattu Haunisten altailla.
Metsässä oli hiljaista. Istahdin kannon nokalle ja kuuntelin, mitä ääniä ympäriltäni kuului. Jotain muutakin kuin koiran tassujen rapinaa lumen päältä. Jostain kaukaa kuului vasaran naputusta, mutta aivan läheltä kuului lintujen viserrystä. Kun pysähdyin ja maltoin kuunnella, huomasin metsässä olevan jo melkoinen lintujen konsertti. Voisin olettaa, että tiaiset siellä visertelivät, sillä muuttolinnut taitavat vielä olla matkalla Suomeen. Ensimmäisiä muuttolintuja voi kyllä jo saapua helmikuussa, mutta kiurua ei ihan vielä. Kunpa osaisinkin tunnistaa linnut lauluistaan. 

Välillä pysähtelin ja heitin lumipalloja koiralleni. Voi sitä ilon ja leikkimisen riemua! Eilen oli suojalunta ja sain tehdyksi mainioita lumipalloja. Lumen kerroksellisuus näkyi jo selvästi. Pinnalla lumi oli keväisen rakeista. Lumen sulaaminenhan johtuu vuorokauden lämpötilan vaihteluista. Päivällä lämpötilan noustessa sulaaminen alkaa, mutta yöpakkaset  pysäyttävät sen. Jälleen seuraavana päivänä suolaaminen taas jatkuu. Ja mitä keväämmälle mennään sitä vähemmän on enää yöpakkasia ja lopulta sulaamista tapahtuu myös öisin. Kun yölämpötilat ovat selkeästi nolla-asteen yläpuolella, puhutaan termisestä keväästä. 



Kun palasimme metsäretkeltämme kotiin, piti ottaa selvää, mikä eläin kaivaa itselleen laajan ja metsäisen  kuopan puun juureen. Kuoppa oli täynnä käpyjen siemeniä, varpuja sekä pengottua maapohjaa. Erikoisen kuopasta teki se, että sinne ei mennyt yhtään jälkeä. Lumen pinta oli jäljetön. Olikohan kuopan aiheuttaja lentänyt sinne? :) En löytänyt selkeää vastausta, joten taidanpa seuraavalla kerralla katsoa kuoppaa vielä tarkemmin. 






Voi, kuinka paljon luonto antaa! Reissun jälkeen oli mukava keittää kotona päiväkahvit, googlailla löytyneestä kuopasta tietoa sekä olla hissukseen koira kainalossa. 

Ihanaa keväistä viikonloppua ja eteläisen Suomen lapsille hauskaa hiihtolomaa! Täällä lukiolainen vielä nukkuu ja saakin nukkua niin pitkään kuin unta riittää. 

Reeta






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nikkaroi näppärästi istutuslaatikko

Meidän pihalla on jo hetken ollut pari istutuslaatikkoa. Toiseen istutan mansikan taimet ja toisen laatikon saa vallata yrtit. Tässä k...