VIHREÄMMILLE NIITYILLE; minustako golfari?


Minustako golfari? En tiedä vielä, mutta suuri into on ja tavoitteenani on opetella mahdollisimman taitavaksi pelaajaksi. Opettelen nyt tekniikkaa rauhassa ja kiertelen 5-väyläistä par 3 kenttää, kunnes jaksaminen ja taitotaso ovat sitä luokkaa, että pelaaminen pidemmillä väylillä on antoisaa ja onnistuu. Olen ollut hyvinkin väärässä siinä, kun olen ajattellut, että golfaaminen olisi meille liian kallis harrastus (nyt maksan vain 5e pelikerrasta) tai mahdoton minulle, koska minun aivoni kuormittuvat kognitiivisesta ja keskittymistä vaativista hommista (aivotärähdyksen jälkitilaoireita), mutta laji onkin ollut huikea, kun etenen itseäni kuunnellen. Toki lajin rankkuus tulee joka kerta esille, vaikka kuinka pelaisin vain tunnin kerrallaan. Kierroksen jälkeen on aina kova niskakipu ja totaalinen aivoväsy. Pelihän on loppujen lopuksi pelkkää pohtimista ja keskittymistä. Eivätkä nuo minun lyönnitkään ole niin kovin niskaystävällisiä näin alkuvaiheessa. Toivon, että opin vielä rennot lyöntitekniikat. Jotkut asiat ovat vaan niin mukavia juttuja, että niihin haluan panostaa. Huilaan sitten jälkikäteen, vaikka kokonaisen päivän.

Nyt nautin käydessäni kentällä kerran tai kaksi viikossa. Pelikaverinani on joko poikani tai minä itse ;) 
Golf on upea laji♡

Tämä viikko oli mukava viikko golfin suhteen, sillä tein oman enkkani par 3 kentällä :) kehittymistä on (onneksi) tapahtunut!

Pakkaan taas joku päivä autooni käytettyinä ostetut mailat, kantobägin (ainoa, mihin halusin satsata, sillä kannan samaa bägiä luultavammin seuraavat kymmenen vuotta) sekä ison taskullisen golfpalloja. Silloin ajattelin pitää puttitreenit :) ja mikä parasta, tämän lajin parissa pärjää aivan hyvin vanhoilla urheiluvaatteilla ja tossuilla. Ainoastaan, jos sateella pelaa, olisi hyvä olla pitävät jalkineet. Itseäni helpottaa tässä asiassa paljon se, etten ole koskaan oikein innostunut vaatteiden tai tuotteiden merkeistä. Pääasia, että asiallisilla kamoilla mennään. 

Unelmia kannattaa olla, niihin uskoa ja niitä kohden mennä <3

Reeta







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

RYIJY MATONKUTEISTA; ohjeet

Nikkaroi näppärästi istutuslaatikko

REETAN ULKOILUVINKKI: Naantalin Luonnonmaan luontopolut