Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2019.

PUUTARHA TUOTTAA ILOA MOLEMMIN PUOLIN IKKUNAA

Kuva
Ei tämä lopu. Tämä 'pahenee' yhä ;) Tätä se kevät ja lumen sulaminen saa aikaiseksi :) pelkkää pihamaalla kiertelyä ja pysähdyksiä :) aamulla on pakko tehdä rundi, päivällä juotava se kahvi terassikaiteeseen nojaten ja tsekattava 'tilukset' sekä illalla vielä kurkittava ikkunoista, kuinka paljon lunta päivän aikana lähtikään. Life on yhtä pihaa :)





Ensimmäinen kevät Mustaa Puuta-talossa on jo tuonut vanhan tapani kiertää talo ympäri ulkoilun tai koiralenkin jälkeen. Katsella, mitä pihalle kuuluu. Täällä pihamaalla en vielä voi ihailla istuttamieni kasvien kasvua, kun ympärillä on vain kuraa, soraa ja rakennusjätteitä, mutta voin aina haaveilla, suunnitella ja mitata. Niin kuin tänä aamunakin. Mittailin tulevia kulkuväyliä sekä haaveilin alapihalle kesäkeittiö-ulkovarastosta. Sen toteuttamisessa yhdistyisivät sekä näkösuoja naapuriin että varastotila ulkokamppeille. Olisi kyllä niin ihana idea toteuttaa :) Onko sinun pihallasi ulkovarasto-kesäkeittiöyhdistelmää? Millaisia…

YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISIÄ TEKOJA; mukana myös linkki arvontaan!

Kuva
Olen lajitellut ja kierrättänyt kaikkea mahdollista viimeiset kolme vuotta niissä puitteissa, joissa olen pystynyt. Olen tehnyt parhaani ja jatkan samaa rataa. Kun kierrättäminen on helppoa sekä selkeää, se onnistuu huomaamatta joka päivä. Tällä hetkellä meillä lajitellaan kaikki muut paitsi biojätteet. Toivottavasti nekin saadaan vielä jossain vaiheessa toimimaan, sillä biojätteelle on ympäristöystävällisempiäkin vaihtoehtoja kuin kaatopaikka. 
Erityisesti biojätteet, puu, pahvi sekä paperi että orgaanistta ainetta sisältävät jätteet (muovit sekä tekstiilit) tuottavat mädäntyessään erittäin haitallista kasvihuonekaasua, metaania. Tämä siis tapahtuu, kun nämä aineet mädäntyvät kaatopaikalla!

Meillä kierrättämisellä on myös taloudellinen puoli. Säästämme vuosittain jätepalvelujen käyttömaksuista, sillä jäteastiamme tyhjennetään tällä hetkellä kolmen viikon välein.

Viime vuoden asuimme väliaikaisesti kerrostalossa, jossa lajitteleminen sekä kierrättäminen oli helppoa. Kaikille oli omat säi…

GLUTEENITON & VEGAANINEN JUUSTOKAKKU

Kuva
Tässäpä tämän herkullisen juustokakun resepti. Juustokakku ei ulkoisesti toteutunut aivan suunnitelmieni mukaan... Kakku sai yllättäen uunissa taikinakuoren päällensä ;) (nostin reunataikinan liian korkealle täytteeseen nähden), joten suunniteltu kiille sekä hedelmäviipaleet jäivät tästä juustokakusta pois. Maku oli kuitenkin erinomainen.
Tein kakun halkaisijaltaan 18cm irtopohjavuokaa. Juustokakku on vegaaninen sekä gluteeniton. 





POHJA

200 g maidotonta margariinia
3 dl fariinisokeria
3 dl gluteenitonta jauhoseosta (Grov Mix) 
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
1/3 tl suolaa
1 tl omenaviinietikkaa
1-1,5 dl mantelimaito tai vettä

1. Laita uuni 200 asteeseen. 
2. Laita leivinpaperi irtopohjavuuan pohjalle. Voitele reunat. 
3. Sulata margariinia mikrossa pikkuisen. 
4. Lisää fariinisokeri rasvan joukkoon. Sekoita. 
5. Sekoita kuivat aineet keskenään. 
6. Siivilöi kuivat aineet rasvaseoksen joukkoon. 
7. Lisää omenaviinietikka sekä neste taikinaan ja sekoita puuhaarukalla hyvin. Ta…

PÄIVÄNI VALOKUVIN

Kuva
Huomenta! 

Aamun metsäkävelyllä










Päiväunille

Pistäydyin ihastelemassa Aurajokea. 


MALJAKKO-OSTOKSILLA KOTILAITURILLA

Kuva
Kotilaiturin sisustusliikkeessä oli kevätmeininki. Paljon kaikkea kaunista. Itse pidin erityisesti tavaroiden neutraaleista sävyistä. Sävyistä, jotka ovat samoja kuin luonnossa. 

Olin kauan jo haaveillut Ernstin isosta maljakosta ja tiesin Kotilaiturin Katilla olevan niitä vaikka minkälaisia. Valinnanvaikeuskin jo taisi hetkellisesti iskeä, mutta onneksi Kati auttoi :) 


Kotilaiturissa on aina mukava poiketa. Liikkeen omistajan Katin ammattitaitoa sekä hänen ajatuksiaan niin sisustuksesta kuin värimaailmasta on ihana kuunnella.
Tyytyväisenä lähdin kotimatkalle ison paperikassin kanssa. Paperikassissa oli synttärilahjarahoilla ostettu ihana maljakko.

Kotilaituri sijaitsee Liedon Ilmarisissa, aivan Ilmaristen liikenneympyrän vieressä. 


Reeta