Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2019.

MILLOIN VIIMEKSI? LEPPOISAA BLOGI-TEKSTIÄ

Kuva
Kyllä, kirjoittamisen tuskaa on minulla joskus hyvinkin paljon. Joko tuntuu, että näppäimistön tilalle on putkahtanut jarrupoljin tai etusormeni onkin muuttunut pyyhekumiksi, joka deletoi liiankin herkästi kaiken kirjoittamani. Tällä kertaa kirjoittamisen tuskasta ei ollut tietoakaan, sillä valmiit kysymykset avittivat supermukavasti vastaamista. Kirjoitin 'milloin viimeksi? ' - haasteen.  Iltaisin on ihana lukea blogeja. Luen joko vakkareita blogeja tai minulle tuntemattomia blogeja. Minusta on huikeaa ajatella, että jokaisen blogikirjoituksen takana on joku, joka on kirjoittanut tekstin minuakin varten. Kirjoittaja on nähnyt vaivaa. On suunnitellut, kirjoittanut, kuvittanut sekä julkaissut kirjoituksensa. Tavallaan, kun luen blogitekstin, palkitsen kirjoittajan. Tykkään erityisesti lukea humoristisesti kirjoitettuja sekä sarkasmia sisältäviä blogeja, mutta myös blogeja, joissa on kielellisesti mainioita lausahduksia. Rakastan taitavia sana-Seppoja, jotka kekkaavat te

SYYSKUVIA LITTOISISTA; vanha verkatehdas syksyn väreissä

Kuva
Kaunis syyspäivä kauniissa ympäristössä! Sitä tuo syysvierailu oli, kun poikkesin koirani ja kamerani kanssa vanhassa kotikylässäni Littoisissa. Tiilenpunainen verkatehdas oli upea näky luonnon syysvärien seassa.  Ensimmäisen kerran tieni veivät minut Littoisten verkatehtaalle 1990-luvun alussa, kun ajelin Liedon kunnan palkitsemistilaisuuteen Littoisten Kuoviluodolle. Tuolloin tuo massiivisen kokoinen tehdas näytti suorastaan pelottavalta; useat ikkunat olivat rikki, tiilen paloja siellä täällä, ruostuneita metalliosia.... Ehkä tehtaasta oli jokin osa tuolloinkin varastona käytössä, mutta elämä tehtaassa oli pysähtynyt vuosia sitten. Tehdas oli jätetty selviytymään yksikseen tai odottamaan aikaa uutta. Enpä olisi tuolloin tiennyt, että joku tuleva päivä näen oman kodin ikkunoista juuri tuon tehtaan ja vieläpä kunnostetun tehtaan. Vanha verkatehdas valmistui kerrostalotyyppisiksi asunnoiksi samoihin aikoihin muuttomme kanssa eli vuonna 1997.  Littoisten kylään

RYIJY MATONKUTEISTA; ohjeet

Kuva
Alunperin lähdin ostamaan kotoa löytyneille villalangoille kavereita, jotta saisin tehtyä ryijypistoilla ryijyn. Matkalla kauppaan ajoin kangaskauppa Jätti-Rätin ohi ja muistin heidän mahtavat matonkudevalikoimansa. Mitäpä, jos sittenkin tekisin toisenlaisen ryijyn ;)  Muutin suunnitelmani sillä hetkellä ja lopputulokseen olen tyytyväinen.  Eihän siinä mennyt kuin vähän yli viikko solmeillessa ja toinen viikko miettiessä, mikä olisi se oikea paikka ryijylle. Lopulta paikka löytyi eteisen seinältä. Ryijy näkyy kivasti myös oleskelutilan puolelle. Halusin ryijystä itseni oloisen eli vähän sellaisen suurpiirteisen. En mitannut tarkalleen solmittavien narunpätkien pituuksia vaan leikkasin ne aina vaan edellistä pätkää apuna käyttäen. Tällä tavalla sain ryijyn pinnasta epätasaisen ja eläväisen. Sellaisen rivittömän. Tarvikkeet : *liukuestemattoa noin 90 x 120 cm. Ruudukku tässä 0,8 cm x 0,8 cm. *matonkudetta (valkoista noin 2-2,5kg, beigeä 1,5kg) Menekki riippuu matonkuteen

SOHVATYYLIÄ METSÄSTÄMÄSSÄ; vuosien muokkaama

Kuva
Vaaleansinisestä ruususohvasta se alkoi. Se minun itsenäisyyteni polku. Ostin ensimmäiseen omaan kotiini pikkuruisen sohvan, joka oli kauttaaltaan täynnä isoja kukkakuvioita. Kankaasta löytyi vaaleansinisiä, pinkkejä sekä valkoisia ruusuja. Kirjoittamani perusteella voisi sohvan ulkoasua kuvitella levottomaksikin, mutta ei, se oli hyvinkin rauhoittava ja rentouttava paikka. Sellainen Good Night-sohva. Mä niin tykkäsin sohvasta! Sohvassa oli vain yksi iso miinus; se oli just ja just kahden hengen sohva. Ja jos siihen erehtyi kaksi aikuista istumaan, oli selvää, että piti pitää myös tuon toisen istujan tiiviistä läsnäolosta :)) Seuraava sohva olikin sitten aivan ruususohvan vastakohta. Ruusukuvioiden tilalle tuli tasaisen harmaa sävy ja istumapaikatkin tuplaantuivat. Tässä kulmasohvassa olisi ollut koko meidän asuinkerroksen asukkaille paikka. Eihän tuo sohva ollut lainkaan minun makuuni, mutta aina ei voi ajatella vain omia mieltymyksiä, jos taloudessa asuu joku muukin